High-Spirited Weed
Ginga on onnistunut yhdistelmä rauhallista sohva-champioonia ja täpäkkää harrastuskaveria. Kotioloissa Ginga ei siis paljoa hötkyile, mutta treenikentillä neitiä ei liiemmin tarvitse sytytellä ja palkaksi kelpaa mikä tahansa syömis- tai repimiskelpoinen palloja unohtamatta. Kova into näyttäytyy joskus pentumaisena hepulointina, mutta onneksi Ginga kykenee myös vakavamieliseen työntekoon.
Ginga on luonteeltaan hieman pidättyväinen, eli sillä ei ole sellaista suurta hinkua päästä kaikkien tuntemattomien kainaloon halittavaksi. Tutut ihmiset sen sijaan saavat tervehdittäessä ison liudan kuolapusuja ja tervetuliaislahjana ison kasan leluja, joita vieras saisi mielellään heitellä Gingalle, jotta ei tule tylsää. Vieraista koirista Ginga ei juurikaan välitä, saattaa nuuhkaista ja jatkaa sitten matkaansa. Ginga on kuitenkin suhteellisen kärsivällinen ja jos vieras koira tunkeutuu sen iholle, Ginga pyrkii hyvin pitkään vain ignoraamaan koko riesan, mutta nenille hyppivät tunkeilijat saavat kyllä hammasta. Pidättyväisyyden yhdistyminen vartiointiviettiin onkin yksi ei-toivotun käyttäytymisen aiheuttaja: Ginga haukkuu ovikelloa ja meille pyrkiviä vieraita melko kovastikin ja itse en ole oikein osannut tähän käytökseen puuttua oikealla tavalla.
Ginga on tutkittu luustoltaan terveeksi noin 2-vuotiaana. Luustokuvaus kattoi lonkkien ja kyynärien lisäksi myös polvet, olkanivelet ja selän. Lisäksi Gingalle on tehty silmäpeilaus, joka osoitti silmät terveeksi. Muutenkin Ginga on ollut erittäin terve koko pienen elämänsä ajan. Keväällä 2011 sattui yksi anaalirauhastulehdus, joka vaati eläinlääkärin hoitoa, mutta parantui hoidon saannin jälkeen nopeasti.
Ykkösharrastuksiamme ovat ehdottomasti agility ja toko. Agilityssa olemme nousseet keväällä 2011 2-luokkaan ja tokossa avoin luokka odottaa vielä osallistumistamme. Näiden kahden lajin lisäksi touhuamme satunnaisesti vähän kaikenlaista, mutta lähinnä hauskanpidon kannalta ja ilman tavoitteita. Gingan ollessa nuorempi kävimme myös hakutreeneissä ja Ginga tuntui olevan metsässä kuin kala vedessä, mutta valitettavasti tällä hetkellä oma aikani ei millään riitä palveluskoiralajien harrastamiseen. Myös näyttelyissä olemme käyneet kahdesti, kummallakin kerralla EH-arvosanoin.
Kuvia
Lisää kuvia Gingasta ulkoistetussa galleriassa
Tiedot
Nimi: High-Spirited Weed
Kutsumanimi: Ginga, Kinkku, Kinka
Syntymäaika: 15. kesäkuuta 2007
Rekisterinumero: FIN36374/07
Kasvattaja: Maria Peltomaa, Raahe
Omistaja: Katri Ojaniemi ja kasvattaja