Herrat Ron ja Jeremy

Vilma

Hiirien tultua taloon hurahdin niihin aivan täysin, mutta ennen pitkää aloin kaipaamaan niiden rinnalle jotain hieman älykkäämpää lemmikkiä. Sellaista, joka tunnistaisi minut, voisi oppia jotain pieniä temppuja ja ennen kaikkea jotain sellaista, jonka odotettu elinikä olisi hieman pidempi. Päädyin rottiin, sillä vaikka niiden eliniän odote ei ihan hirveästi hiiren vastaavasta eroa, ne vastasivat toiveitani muilta osin.

Halusin rottani ehdottomasti kasvattajilta, sillä näin tiesin saavani hyväluonteisia ja käsittelyyn tottuneita rottia. En kuitenkaan tahtonut kahta samanväristä rottaa, joten päädyin ottamaan pojat kahdelta eri kasvattajalta. Kummaltakin kasvattajalta sain erinomaisia neuvoja ensinnäkin sukupuolen valinnasta ja rotan hoidosta sekä käsittelystä. Kun ensimmäisen kerran sain pienet rottalapset kämmenelleni narskuttelemaan tyytyväisyydesta, olin myyty!

Pojat ovat olleet luonteeltaan mitä täydellisimpiä ensirottia. Ne ovat kilttejä eivätkä ole purreet kertaakaan. Eivät edes kylpyhetkinä tai kynsiä leikattaessa, vaikkei yksikään niistä kyseisistä toimenpiteistä liiemmin pidä. Rottien paha maine on aivan käsittämätön ja toivoisinkin jokaisen rottiin epäileväisesti suhtautuvan tutustumaan rottiin henkilökohtaisesti. Näistä ei suinkaan tule mieleen ensimmäisenä tartuntatauteja kantava loiseläjä vaan pikemminkin pienikokoinen koiranpentu.

Kuvia

Rotat

Lisää kuvia herroista ulkoistetussa galleriassa

Cicabo's St. Berrarius

Kutsumanimi: Ron, Rompati
Syntymäaika: 5. maaliskuuta 2011
Väri: Buff (rex)

Ratsian Up To Date

Kutsumanimi: Jeremy, Jere, Jeremias
Syntymäaika: 6. maaliskuuta 2011
Väri: Silver black badger

Cicabo's Morgan McMichaels

Kutsumanimi: Jonne
Syntymäaika: 30. toukokuuta 2011
Väri: Agouti (rex)

Cicabo's Maailman Ihanin

Kutsumanimi: Nomnom
Syntymäaika: 23. toukokuuta 2011
Väri: Blue (rex)