BH TK2 Nallehukan Vega
Nuorempana Vilma oli kaoottinen kombinaatio hillitöntä työskentelyintoa ja hallinan puutetta. Ikä on kuitenkin tuonut Vilmaan tasapainoisuutta ja kaikki se energia, jota 8-vuotiaasta rouvasta vielä edelleenkin löytyy kasapäin, kanavoituu oikealla tavalla työskentelyyn. Vilmalle kelpaa palkaksi lelu ja vielä paremmin herkut, mutta se on myös erittäin otettu ohjaajalta saaduista kehuista.
Vilma on ihmisiä kohtaan sosiaalinen kaikkien kaveri. Nuorempana hankalaksi koettu dominanssikin näkyy nykyään lähinnä vieraiden pompotteluna, rapsuttelua kun ei sovi lopettaa jos on kerran aloittanut. Vilma on äärimmäisen fiksu koira, jonka fiksuutta on tosin monet kerrat aliarvioitu. Se osaa esimerkiksi varastaa kahvipöydästä vain yhden keksin kerrallaan, avata ulko-ovia, aukoa laatikoita ja kaapinovia. Kenenkään huomaamatta. Etenkin näin vanhemmalla iällä, kun Vilma asuu vanhempieni luona ja viettää puolieläkeläisen elämää, sillä on ollut aikaa hioa varastelutekniikoitaan huolestuttavalla tavalla.
Vilma on tutkittu luustoltaan terveeksi noin 2-vuotiaana. Hännän päästäkin löytyvä mutka on ainoastaan esteettinen virhe, eikä sitä näyttelyissäkään ole koskaan havaittu. Silmäpeilauksen yhteydessä Vilmalta löytyi PPM (Persistent Pupilary Membrane), jolla tarkoitetaan koiran simään jääneitä sidekudos- ja verisuonijäänteitä, jotka normaalisti surkastuvat jo ennen koiran syntymää. Vilman terveydessä suurin töyssy sattui kuitenkin vuonna 2008, jolloin se sai ensimmäisen epileptistyyppisen kohtauksensa. Kohtauksia on tähän mennessä ollut muutamia noin puolen vuoden välein. Verikokeet viittaavat päässä sijaitsemaan kasvaimeen, mutta mitään varmuutta asiaan ei ole saatu. Kohtauksista huolimatta Vilma elää kuitenkin täyttä koiranelämää ilman lääkityksiä
Vilman ainoa harrastus tällä hetkellä on agility. Sen into lajia kohtaan on niin suurta, ettei sitä kiinnosta kuka sitä ohjaa. Tästä syystä Vilmalla on tälläkin hetkellä lainaohjaaja, joka kilpailee Vilman kanssa. Olemme aiemmin kilpailleet myös tokossa, mutta eri osoitteissa asuminen hieman jarruttaa tokon harrastamista nykyään.
Kuvia
Lisää kuvia Vilmasta ulkoistetussa galleriassa
Tiedot
Nimi: Nallehukan Vega
Kutsumanimi: Vilma, Vim, Vilmis
Syntymäaika: 26. maaliskuuta 2003
Rekisterinumero: FIN20995/03
Kasvattaja: Arja Helminen, Lempäälä
Omistaja: Katri Ojaniemi, Tampere